Uhriutuminen

Posted on

Minun nimeni ei ole Maria. Siitä huolimatta ne asiat, joista puhun ovat totta ja ne ovat tapahtuneet minulle. Tai eivät ole, kerron niistä niinkuin muistan, enkä aina voi olla varma mikä on totta, mikä valemuistoja tai painajaisia.

Myöskään muiden ihmisten nimet tai jotkin yksityiskohdat saattavat olla hieman erilaisia kuin todellisuudessa. Kuten aiemmin kerroin en ole mitenkään ”valmis” ja ”täysin toipunut” hyväksikäytöstä. Enkä todellakaan ole valmis puhumaan siitä avoimesti omilla kasvoillani. En ole kertonut tapahtuneesta vanhemmilleni, vaikka uskon että he ovat osanneet epäillä että jotain minulle on tapahtunut. Olen kertonut asiasta vain muutamalle ystävälleni ja puolisolleni. Myös entisten miesteni kanssa olen keskustellut asiasta, osittain osana paranemisprosessia.

En usko että asian kuuluttaminen kaikkialla olisi minulle hyvästä. Seksuaalirikokset ylipäänsä ovat sellaisia, joissa myös uhri leimataan, enkä ole valmis kantamaan uhrin leimaa mukanani kaikkialla minne menen. En myöskään halua määritellä itseäni uhriksi. Uhriutuminen on vihonviimeinen asia, johon kannattaa jäädä kiinni, koska se alkaa helposti hallita elämää.  Silloin kun aloin muistaa tapahtuneita asioita upposin mieleni syövereihin ja jonkin aikaa todellakin näin itseni pitkälti uhrinaTottakai minä ja muut rikoksen kohteeksi joutuneet ihmiset olemme uhreja, mutta me olemme paljon muutakin. Terapeutiltani sain sanan ”Selviytyjä”, joka sanana ja määritteenä antoi minulle valtavasti voimaa mennä eteenpäin. Olen selviytynyt pahimmasta, eli itse rikoksesta, ja jo tuo sana kertoo, että tapahtunut on mennyttä aikaa. Se ei tapahdu minulle nyt, vaan olen jo päässyt siitä eteenpäin. Ainakin ajallisesti.

Uhriksi joutuminen ei ole koskaan oma valinta. Olin liian pieni ymmärtämään mitä minulle tehtiin, joten en edes osannut ajatella olevani uhri. Olin parikymmentä vuotta elänyt määritellen itseni voimakkaaksi, itsenäiseksi, rohkeaksi ja älykkääksi ihmiseksi. Luotettavaksi ystäväksi ja kumppaniksi. Yhtäkkiä havahduin siihen että olinkin koko ajan ollut tietämättäni uhri ja hetken ajan tuo uhriutuminen sai minusta vallan. Aloin nähdä itseni jotenkin voimattomana ja säälittävänä hahmona. Muisto itsestäni kyvyttömänä reagoimaan tilanteessa, jossa minulle tehdään seksuaalista väkivaltaa muutti persoonaani. Yhtäkkiä en luottanut siihen että osaisin pitää puoleni missään muussakaan tilanteessa, vaikka vuosikaudet olin vallan hyvin siihen kyennyt. Minusta oli tullut uhri.

Onneksi eräs ystäväni sanoi minulle taikasanat: ”Sinä olet nyt aikuinen nainen, eikä kukaan enää tee tuollaista sinulle.” Silloin havahduin ja totesin hänen olevan oikeassa. Nyt olen aikuinen ja tuosta tapahtuneesta on jo kauan aikaa. Olin silloin lapsi, enkä ymmärtänyt yhtään mitä minulle tapahtui. En tiennyt sen olevan väärin, vaikka olinkin hämmentynyt ja häpeissäni tapahtuneesta. Enää en ole lapsi, ja jos joku tekee minulle vääryyttä minä ymmärrän sen ja osaan sanoa ei ja reagoida siihen mitä tapahtuu.

Sain pikkuhiljaa oman persoonani takaisin. Olin taas minä. Olin seksuaalinen nainen, minulla oli mies, ystäviä, työpaikka. Olin matkustellut ja nauttinut elämästäni, eivätkä lapsuuden traumat olleet minua estäneet, enkä todellakaan ole antanut niiden estää minua sen jälkeenkään. Tottakai vieläkin välillä kirpaisee rinnasta kun tajuan joidenkin käytösmallien tai ajatusten kumpuavan noista karmeista kokemuksista, mutta alan hyväksyä ne osaksi minua ja tapahtuneen osaksi elämääni. Jokaisella varmasti on ikäviäkin kokemuksia, jotka ovat muokanneet heidän persoonaansa, olipa kyse sitten köyhyydestä, väkivallasta, sairaudesta, koulukiusaamisesta tai jostain muusta. Minun kohdallani kyse on lapsuuden seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja se siitä. Jatkan elämääni omana itsenäni, kaikkine hyvine ja huonoine piirteineni.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 29 = 35