Self help

Posted on

Luonnollisesti hyväksikäytöstä ei voi selviytyä ilman mielenterveysongelmia. Minun kohdallani olen saanut parikin diagnoosia, joiden pätevyydestä voidaan toki olla montaa mieltä. Ensimmäisen kerran koetin hakeutua terapiaan erään ystäväni itsemurhan jälkeen kun aloin käsitellä omia ongelmiani. Silloin kävin siellä kerran. Itkin enkä osannut oikein kertoa mitään järkevää. Sen jälkeen en enää sinne palannut, eikä terapeutti kysellyt perääni vaikken enää seuraavalle sovitulle tapaamiselle saapunutkaan. En oikein tiennyt mitä oli tapahtunut, mutta joku aavistus minulla jo oli ja nuo muutamat kammottavat muistikuvat lapsuudesta. Ja painajaisesta. Kaikki oli sekavaa, liian vaikeaa ja pelottavaa kohdata. Koko elämäni tuntui olevan murusina enkä enää tiennyt kuka olen. Tuntui kuin elämäntarinani olisi ollut jonkun toisen elämä. En osaa sitä paremmin kuvailla. Minun koko identiteettini mureni kun minun oli pakko lopulta myöntää itselleni että minä olin hyväksikäytetty. Minä olin uhri. Hetken tuntui kuin kaikki onnelliset muistoni lapsuudesta olisi pyyhitty pois ja korvattu jollain kammottavalla painajaisella.

Luin hyvinvointioppaita ja -lehtiä tuohon aikaan sekä valtavasti hengellistä kirjallisuutta. Sellaista Paolo Coelho-tyylistä, mutta myös laajemmin erilaisista uskonnoista ja uskomuksista. Sekä erilaisia selviytymistarinoita. 2000-luvun taitteessa Voi hyvin-lehti oli vielä melko henkinen ja vaihtoehtoisia näkemyksiä tarjoava henkiseen hyvinvointiin erikoistunut lehti ja siinä oli paljon artikkeleita erilaisista Guruista ja kirjailijoista ja muista oman polkunsa löytäneistä ihmisistä, jotka uskalsivat puhua vaikeistakin asioista. Sekä sellaisista sielullisista asioista, jotka eivät aina saa jalansijaa meidän materiaalisessa yhteiskunnassamme. Niistä sain voimaa ja opin näkemään että kaikesta voi selviytyä. Sanotaan että Kärsimys on kuin hedelmä eikä Jumala anna sen kasvaa sellaisella oksalla joka ei kestä sen painoa. Ajattelinkin että kärsimykseni on nyt kysynyt ja sen kärsimyksen on aika pudota maahan ja maatua jotta siitä voisi kasvaa jotain uutta.

No, se oli helpommin ajateltu kuin sanottu. Saati tehty. En kyennyt puhumaan asiasta ääneen vielä pitkään aikaan. Onneksi osasin kirjoittaa. Opettelin erilaisia itsesuggestio-tekniikoita sekä kirjoitustekniikoita ja kirjoitin ajatusten virtaa, joiden avulla pääsin käsiksi asioihin , joita en ollut edes uskaltanut ajatella. Välillä minusta tuntui etten kestä sitä tuskaa jonka muistoni minulle aiheuttivat. olin välillä kirjaimellisesti lamaantuneena ja saatoin pysyä kotona kaksi viikkoa itkien ja peläten kaikkea. Päässäni vilisivät pirut ja paholaiset, mutta kaikkein eniten pelkäsin ihmisiä. Kauppaankin uskalsin mennä vasta pimeällä, kymmenen minuuttia ennen sulkemisaikaa kun kadut alkoivat jo olla hiljentyneet. Parempina hetkinä join muutaman oluen ja uskalsin vasta sitten pienessä humalatilassa mennä baariin tapaamaan tuttuja. Usein join kuitenkin yksin kotona tai polttelin pilveä, mikä osaltaan pahensi yksinäisyyttäni ja vainoharhojani, mutta toisaalta pienessä sekavuustilassa rohkenin kohdata itseni ja omat muistoni.

Onneksi osasin kirjoittaa. Nuo opettelemani kirjoitustekniikat ja päihdehuuruiset yöt kynä kädessä paperin äärellä saattoivat loppujen lopuksi pelastaa elämäni. Kirjoitin ja kirjoitin ja usein poltin kaiken kirjoittamani ullakkoasuntoni takassa. Piirsin ja maalasin ulos pahaa oloa ja sisäisiä demoneitani. Siinä ne olivat seuraavana päivänä päivänvalossa paperilla enkä enää pelännyt niitä. Olin kesyttänyt ne. Olin pakottanut ne ulos sielustani ja vanginnut paperiin josta niitä oli helpompi tarkastella. Sanoinkin ihmisille, jotka ihailivat piirrustuksiani että ne eivät ole taidetta, vaan lähinnä minun henkistä oksennustani. Loppujen lopuksi poltin myös kaikki piirrustukseni tuolta ajalta, vaikka ne olivatkin melko hyviä. (Olen piirtänyt paljon lapsesta saakka). Joskus mietinkin että harjoitin tajuamattani taideterapiaa melko hyvin seurauksin, sillä vaikka siihen että hakeuduin oikeaan terapiaan meni vielä vuosia, olin kuitenkin taiteen avulla saanu kerättyä muistoistani  palaset kokoon ja kursittua niistä melko ehjän kuvan omasta elämästäni. Sain onnelliset lapsuusmuistoni takaisin. Ne olivat yhä osa minua ja minun elämääni. Hyväksikäyttö on vain pieni osa menneisyyttäni, mutta se sai minusta valtavan lujan otteen parin vuoden ajaksi.

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

52 − 46 =